Jenni Loimukoski - viisi kysymystä uudelle Joolaiselle

Hilla Höyhtyä
Hilla Höyhtyä
9.6.2022

Jenni Loimukoski on nimitetty Head of B2B Sales & Business development -rooliin Asuntoyhtymällä. Jenni aloitti toukokuun alussa uudessa tehtävässään, jossa hän vastaa uusista ja olemassa olevista yritysasiakkuuksista.

Jenni Loimukoski - Joolainen

”Olen oppinut jo todella paljon vuokra-asuntoalasta ja asiakkaistamme. Hommat ovat lähteneet ripeästi käyntiin, mikä on mahtavaa”, Loimukoski sanoo. Hän on toiminut vuosia erilaisissa myynnin tehtävissä ja lähtee innolla kehittämään Joo Kotien yritysmyyntiä.

Viisi kysymystä Jennille

1. Kuka olet? Olen Jenni Loimukoski, nelikymppinen helsinkiläinen. Perheeseeni kuuluu avopuoliso sekä 2- ja 4-vuotiaat tytöt. Elämme niitä kuuluisia ruuhkavuosia Lauttasaaressa, ja harrastamme paljon koko perheen voimin.

2. Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla? Nautin niin useasta asiasta, että vapaa-aika ei tahdo riittää kaikkeen! Pidän urheilusta, sisustussuunnittelusta, ruoanlaitosta sekä matkustelusta. Olen pelannut koripalloa pienestä saakka, ja pelaan sitä edelleen naisten III-divisioonassa. Korona-aikana päätin opiskella sisustussuunnittelijaksi, ja nyt olenkin päässyt moneen mielenkiintoiseen sisustusprojektiin mukaan.

3. Missä olet aiemmin ollut töissä? Asiakaslähtöinen myynti on intohimoni ja se onkin määritellyt koko työuraani. Olen työskennellyt niin tapahtumamarkkinoinnissa, mediamyynnissä kuin henkilöstövuokrauksen toimialalla. Näihin vuosiin on mahtunut paljon onnistumisia kuten myös haasteita. Ne ovat kehittäneet minua niin ihmisenä kuin ammattilaisenakin.

4. Mitä odotat eniten uudessa työpaikassasi? Olisi mukava päästä nopeasti tapaamaan asiakkaitamme kasvotusten ja oppia heidän tarpeistaan. Odotan myös moniin kehityshankkeisiin osallistumista.

5. Mikä sinua motivoi, mistä sytyt? Haasteet motivoivat minua. Sytyn, kun saan kehittää prosesseja toimivammiksi. Minua ajaa eteenpäin mahdollisuus oppia ja kehittyä.

Lämpimästi tervetuloa Jenni! Mikäli olet yritysasiakkaamme tai vasta mietit asuntojen vuokraamista yrityksesi tarpeisiin, ota rohkeasti yhteyttä Jenniin. Löydät hänen yhteystietonsa Joo Kotien nettisivuilta.