Joo. Olohuone tuo naapurit yhteen

Marianne Korhonen
Marianne Korhonen
8.3.2022

Ehkäisemme asumisen yksinäisyyttä rohkaisemalla Joo Kotien asukkaita tutustumaan toisiinsa ja viettämään mukavaa aikaa yhdessä. Tarjoamme asukkaillemme helppoja kohtaamispaikkoja rakentamalla taloyhtiöihin monipuolisia yhteiskäyttötiloja.

Joo. Olohuone

Kirkkonummen Manhattan -taloyhtiöömme remontoidaan parhaillaan Joo Olohuonetta, jonka avajaisia päästään viettämään toukokuussa. Suunnittelutoimisto Bond Creative Agencyn sisustama Joo Olohuone kutsuu viihtymään ja oleilemaan. Siellä asukkaat voivat viettää aikaa naapureidensa kanssa esimerkiksi lautapelejä pelaillen tai yhteisiä tapahtumia järjestäen. Joo Olohuone on oman kodin jatke, jonne voi tulla myös tekemään etätöitä tai viettämään muuten vain aikaa.

Viihtyisien tilojen lisäksi Joo Olohuoneeseen saadaan kodin tavaroiden lainaamo. Asukkaat saavat toivoa, mitä tavaroita lainaamoon tulee. Ajatuksenamme on, että lainaamoita perustetaan jatkossa muihinkin Joo Koteihin, jotta kaikkea ei tarvitse omistaa itse.

Yhteiskäyttötilat ovat yksi niistä tavoista, joilla lisäämme asukkaiden yhteisöllisyyttä. Manhattanin asukkaille tarjotaan myös viikoittaisia sähly- ja ryhmäliikuntavuoroja Joo Arenassa, jonka pääsponsori Joo Kodit on.